lauantaina, maaliskuuta 31, 2007

Mitenhän käytännössä

Olen miettinyt että pitäisi muuttaa omaa tyyliä toimia, varsinkin vapaa-ajan suhteen. Tämä jatkuva syrjään vetäytyminen ei voi jatkua. Ei välttämättä tee enään hyvää henkiselle puolelle. Mutta miten muuttaa omaa toimintaa. Itse mitä olen seurannut etenkin erään kaverini toimintaa, pistää itseni miettimään, että noinko se oikeasti kannattaa tehdä. Eli yrittää kaikkia kaksjalkasia tikapuista heinäsorsaan. Jotenkin vaan tuntuu ettei itselle sovi semmonen tyyli. Ja mietityttää että pitääkö naiset oikeasti sellaisesta tyylistä? Haluaako naiset että heitä vähän katsotaan alas, ja oletetaan että on valmis kaikkeen kunhan vähän kysyy? No vahän kärjistetysti ilmaisin itseni mutta minua vain ihmetyttää miten kaverini saa naisia, koska mielestäni hänen käytöksensä on todella läpnakyvää lirkuttelua. Eli tuskin rehellisyys maata perii tässä tapauksessa. Ja ilmeisesti tulkitsen naisten viestit täysin väärin, koska miltei kaikki tilanteet joissa olen luullut naisen ,jota en ole aijemmin tavannut, olevan kiinostunut minusta,olen ollut väärässä. Jos sen joskus oppis, että miten se käy, se naisen iskeminen.

maanantaina, maaliskuuta 26, 2007

Siilitesti

Tämmösen tekasin, ku muutama muukin blogittaja oli sellaseen vastaillu

Kiroilevasiili.fi

Ettäs tiiätte.

maanantaina, maaliskuuta 19, 2007

Syntymäni päivän tapahtumia

Muikku pisti tämmösen haasteen, että pitää etsiä oman synttäripäivän taphtumia. Nykyäänhän tää käy aika helposti ku on toi Wikipedia.

20.2

Ei mainittavia juhlapäiviä.

Tapahtumia


1636 – Suomessa annettiin ensimmäinen postijärjestys, asetus postiolojen järjestämisestä.

1947Valpo pidätti Erkki Raappanan asekätkentäjutun yhteydessä

2002Ruotsi hävisi yllättäen Valko-Venäjälle olympiajääkiekossa Salt Lake Cityn puolivälierissä 3–4.(HA! ja se Tommy Salon torjuntayritys päällä! Koomista)

Syntyneitä


1902Ansel Adams, maisemavalokuvaaja (k. 1984)

1966Cindy Crawford, malli

1967Kurt Cobain, muusikko (k.1994)

Kuolleita:


1790Joosef II, Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija 1765–1790 (s. 1741)

Maria Goeppert-Mayer, vuoden 1963 Nobelin fysiikanpalkinnon saanut saksalainen fyysikko (s. 1906)

1993Ferrucio Lamborghini, autonvalmistaja

lauantaina, maaliskuuta 17, 2007

Kun on alamäki niin antaa mennä vaan!

Melkein tolta on viimeaikoina tuntunut itsestä, kun on ollut sen seittämää hankintaa. Tulin juuri kotiin ja yli 400 euroa palo tuolla tuulessa ja tuiskussa! Nii no suurin osa siitä meni silmälaseihin jotka onnistuin töihin mennessäni pudottamaan. Eikä löytyny mistään! Onneksi vakuutusyhtiö ei halua nähdä niitä, joten saan hieman korvausta niistä. Mutta kun ne oli jo muutaman voden päässäni olleet, niin tokihan niistä ikävähennykset menee. Se on niin terävä tuo katse. Ulkona ois kyllä aivan mahtava keli ulkoilla nyt, mutta harrastukset taivatvat pitää minut hieman enemmän sisällä tänään. Kun ois se Pyhän Patrikinkin päivä. Ja olutta tekis mieli. Ja miksei se sosiaalinenkin aspekti siinä kiehtois. Vois kyllä jututtaa jotain mukavan näkoistä naista. Nyt täytynee alkaa valmistautumaan kokousta varten, että ei mee liian viime tinkaan.

lauantaina, maaliskuuta 10, 2007

Oisikohan juttu näin.

Itselläni kontakti vastakkaisa sukupuolta kohtaan on hieman tahmeaa. Pelkään aina että tulen nolatuksi. Kaikki on luultavasti kiinni siitä että ajattelen jokaisella naispuolisella ihmisellä jotka käyttäytyvät minua kohtaan ystävällisesti, olevan jokin oma hyötymis tarkoitus perusteena, yleensä rahallinen. En kuitenkaan tarkoita kuin normaaleja asiakassuhteita esim. kaupassa/vastaavassa. Siinähän myyjän tuleekin olla ystävällinen. Ja varsinin jos menet johonkin Pubiin tai baariin tai yökerhoon. Sielähän se vasta onkin "mielistelyä" asiakkaille, ja tavallaan niin sen pitääkin olla, koska on mukavampi viettää aikaa kun tarjoilija on hieman flirttaava. Koska sellainen asiakaspalvelu joka on kylmäkiskoista/hampaat irvessä tehtyä on epämiellyttävä ottaa vastaan. No jokatapauksessa tästä on seurannut itselleni lievä tulkinta ongelma koskapa olen joskus harvoin yrittänytkin lähentyä vastakkaista sukupuolta joka on mielestäni vaikuttanut kiinostuneelta minusta, ja yleensä aina saanut nenilleni, jopa naurun kera... Se on minusta niin nöytyyttävää että nykyään jätän väliin...
Silti jotain pitäis tehä. Ei tääkään malli loputtomiin oo kiva. Että niinkuin Anna Erikson laulaa "Aina yksin. Aina sydän syrjällään..." Mutta mitä helvettiä vois tehdä. Miten sais sen menetetyn itseluottamuksen takaisin. Mistä rohkeuutta yrittää... Kenpä tietäis sen. Mutta kun Ken on muovinukke nii kysy siltä sitte mittään!
Taidan lähtä tänään parille... Mutta syyään eka!

lauantaina, maaliskuuta 03, 2007

Loppuu se hyvänolon tunne!

Että yrittävät sitten töillä vissiin tappaa! Taas alakaa tuntua että 12 tunnin päivä on vasta alkusoittoa. Ja sitten ei tajuta ettei yksi ihiminen voi käytää 10 laitetta samaan aikaan. Eniten tympäsee se ettei tämä tilanne helpotu ainakaan kuukauteen... Saas nähä miten äijän käy.
Huomennna ois sitten luvassa saunomista. Tai niin ainaskin suuniteltiin firman porukan kesken. Tai eikait siinä se saunominen oo tärkeetä vaan viina. Se on jotenkin outo tunne kun toivoo erään henkilön olevan siellä mutta sitten ei toivo koska voi nolata ittensä humalaspäissään... Tai jos tarkemmin aatellaan niin tulis vaan, pikkasen muutus tuo arkirutiini!
Tajusin juuri että en ole ollut juuri kättelyä suuremmassa kontaktissa vastakkaiseen sukupuoleen yli 2 vuoteen. Siis ei halauksia, ei suudelmia... Ei mitään. Alkaa olla kynnys toimimiseen aika korkeella. Ei vaan uskalla rikkoa sitä "rauhaa" , enkä tiedä miten tästä pääsis. Tuntuu vaan että kaikkialla toitotetaan ihmissuhteista, ei oo enään muotia olla sinkku. Tai ehkä sitä vaan kiinnittää huomiota sellasiin uutisiin, ilmiöihin. Sen verta masokisti sitä kait on. Enkä tiiä onko mussa kuiteskin joku vika. Esimerkiksi nettitreffi palveluista en saa ikinä vastauksia. Profiiliani kyllä katsotaan mutta siihen se jää... Ha! Tv:ssä juuri menee Jorneyn:"seperate ways" jossa lauletaa..."Someday love will find you. Brake those chains that bound you..." Niinpä niin!