lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Manchester, Here we come!

Maanantaina olisi sitten suunnata kohti Ison-britannian Englantia, tarkemmin sanottuna Manchesteriä, tai mänkkimauta niinkuin nuorempi siskoni matkamme kohdetta nimittää. Vähäsen kyllä jännittää. En ole aikaisemmin menny maahan johon ois tarvinnu passin, tai niin no kävin mää joskus aikonaan semmosessa ihmemaassa jota ei enään ole. Siis suuri ja mahtava Neuvostoliitto. Mutta mulla ei ollu passia vaan henkilökortti, kun se sillon alaikäselle riitti. 

Sitten vielä hoksattiin että "pakko" käyä Blackpoolissa. Siellä on sellanen pikkunen huvipuisto. Laitteita yli 3 kertaa enemmän ku Särkänniemessä. Euroopan korkein ja nopein vuoristorata. Valittu 2 kertaa peräkkäin Ison-Britannian parhaaksi huvittelupaikaksi. Että ei muutaku perseet junan penkkiin ja suunta kohti huvittelu mahdollisuuksia. No koittaa nyt ensin päästä sinne Manchesteriin. 
Onneksi pääsee irti pikkasen tästä normi lomailusta, kun yleesä ne on menny suomessa. Vähän vaihelua. Toivoa vaan ettei uutisista tutut tulvat leviä Manchesteriin. Varsinkin ku hotelli on aivan joen vieressä. Eikä tarvis sataa aivan niin paljon mitä yleisesti annetaan ymmärtää Brittein saaresta.
Vielä viimeset pakkaukset ja tarkistelut. Ja tietysti huomisen oottelu.  En vaan saanu ihan niin paljon aikaseksi ku olin suunnitellu, mutta näillä mennään ku ei muuta saaha. Onneksi ne ei liityny mitenkään reissuun. Tosin pari puhelua ois ollu kiva tehä, mutta ku nukahin kesken ohjelman sohvalle, niin minkäs teet.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Salaliittoa! Kaikki tyynni!

Kyllä tuli taas semmonen olo että joku kyttää nettiä. Yritin kehua Applen nettiselainta mikrosoftin Mesessä. Se kaatu kolmesti eikä välittäny viestiä. Tuli jotensakkin mieleen että miten se nyt tolleensa. No ei silti kyllä muakin pelottas, mikrosoftina, on niin paljon nopeempi ohjelma. Tosin pikku bugeja vielä ku se on eka beetta versio. Mutta se nopeus on kilpailioihin verrattuna jotain ihan muuta.
Tänään pitäs sitten saaha "traktori" käyntiin niin päästäs huomenna lähteen Piikkiötä kohden, kauden avajaiskilpailuun. Ei muuten hirvittäs mutta vehe ei oo kertaakaan koneremontin jälkeen käyny. Ja ylihuomenna muka kilpailla pitäs... Saa nähä miten käy.
Ja nyt pitäs oikeesti saaha tuohon sosiaaliseen elämään muutosta. On jo ihan tarpeeksi nähny tätä selibaattia. Mutta kait sitä ei vaan osaa millään tasolla, koskapa se ei onnistu oikeessa elämässä, eikä netin treffi palstoilla. Vissiin sitä on vaan niin mökkiytynyt. Tosin empä ikinä oo mikään kasanoova ollu... Ois se vaan kiva saaha vähän läheisyyttä, muiltakin kun iteltään.